Työeläkelakipalvelu |
Julkinen Soveltamisohje Ohjeisto: Eläkkeen karttuminen palkattomilta ajoilta |
Tulostettu: | 19.06.2013 |
| Tarkoitettu työeläkejärjestelmälle | |||
| Lisää infoa |
|
| Voimassaoloaika | 01.01.2010 - toistaiseksi |
| Korvannut ohjeen | Eläkkeen karttuminen koulutusetuusajoilta |
| Ohje kuuluu ohjeistoihin | Eläkkeen karttuminen palkattomilta ajoilta |
| Sisällysluettelo | Avaa |
Ohjetta on päivitetty vuoden 2010 alusta voimaantulleiden lainmuutosten johdosta.
Muutokset korvattuun ohjeeseen:
Kelan vastaavista etuuksista eläkettä ei ole karttunut, mutta tulevan ajan ansioon ne otetaan mukaan 1 047,22 euron suuruisena kuukautta kohden (vuoden 2004 tasossa).
Lisätietoa aikuiskoulutustuen määräytymisestä on soveltamisohjeessa Eri sosiaalietuuksien määräytyminen.
Kaikille etuuslajeille yhteisistä eläkkeen laskentasäännöistä on kerrottu soveltamisohjeessa Sosiaalietuudet eläkelaskennassa.
Työttömyyskassojen maksamista muista päivärahoista, jotka kartuttavat eläkettä, on tietoa soveltamisohjeessa Eläkkeen karttuminen työttömyysetuusajoilta.
Uusia koulutustukia ja koulutuspäivärahoja ei enää myönnetä 1.1.2010 alkaen. Koulutustuen ja koulutuspäivärahan tilalla maksetaan 1.1.2010 lukien työttömyysetuutta.
Jos ennen lainmuutosta on annettu myöntöpäätös, joka koskee vuoden 2009 jälkeistä aikaa, myönnetyt etuudet maksetaan loppuun saakka ja etuuksista karttuu eläkettä vielä 1.1.2010 jälkeenkin. Ennen 1.1.2010 myönnettyä koulutustukea maksetaan entisen nimisenä etuutena niin pitkään kuin koulutus jatkuu. Ansaittua eläkettä laskettaessa otetaan huomioon 65 % etuusansiosta.
Koulutuspäiväraha sen sijaan muuttuu heti 1.1.2010 työttömyysetuudeksi, ja etuuden perusteesta huomioidaan 75 %.
Peruste, josta eläkettä karttuu, on kuukausitasoinen. Päiväansio saadaan jakamalla etuuden peruste 21,5:llä.
Tulevan ajan ansiota määrättäessä etuusansio otetaan huomioon 100-prosenttisesti.
Jos työttömyyskassa on maksanut koulutustukea perusosan suuruisena, tuloja ei ole otettu lainkaan huomioon. Koska ansioperustetta ei ole, perustuki ei ole kartuttanut eläkettä, mutta se on otettu tulevan ajan ansiota laskettaessa huomioon kuten Kelan maksama vastaava tuki.
Yrittäjäkassat ovat maksaneet perustukea koulutukseen silloin, kun yritystoiminta on edelleen jatkunut. Vasta kun yritystoiminta on päättynyt, on alettu maksaa ansiotukea. Vain tämä ansiotuki on oikeuttanut eläkkeeseen.
Koulutustukeen on voitu maksaa työllistymisohjelmalisää 1.7.2005 alkaen. Silloin tuli voimaan laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta 458/2005. Tätä lisää saavan henkilön eläke karttuu kuten normaalia koulutustukea saavan. Työllistymisohjelmalisä on eläkkeen karttumisen näkökulmasta samaa koulutustukea kuin varsinainen koulutustuki suhteutusprosenttia laskettaessa. Työllistymisohjelmalisä muuttuu 1.1.2010 muutosturvan ansio-osaksi.
Uusia koulutustukia ja koulutuspäivärahoja ei enää myönnetä 1.1.2010 alkaen. Jos ennen lainmuutosta on annettu myöntöpäätös, joka koskee vuoden 2009 jälkeistä aikaa, myönnetyt etuudet maksetaan loppuun saakka ja ne otetaan entiseen tapaan huomioon tulevan ajan ansiossa 1.1.2010 jälkeenkin.
Kelan maksamista perusosan suuruisesta koulutuspäivärahasta ja julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaisesta koulutustuen perustuesta ei ole karttunut eläkettä.
Ne otetaan kuitenkin 1 047,22 euron suuruisena huomioon kuukautta kohden tulevan ajan ansiossa kuten Kelan maksama työttömyyspäiväraha ja työmarkkinatuki.
Eläkettä kartuttaa aikuiskoulutustuesta annetun lain (1276/2000) mukainen aikuiskoulutuki, jonka myöntää Koulutusrahasto.
Aikuiskoulutustuen peruste on kuukausitasoinen. Päiväansio saadaan jakamalla peruste 21,5:llä.
Ansaittua eläkettä laskettaessa otetaan huomioon 65 % etuusansiosta.
Tulevan ajan ansiota määrättäessä etuusansio otetaan huomioon 100-prosenttisesti.
Työntekijän työeläkemaksuvähennystä ei tehdä aikuiskoulutustuen perusteena olevasta työansiosta etuutta laskettaessa. Vähennystä ei tehdä myöskään etuusansiosta.
Yrittäjän aikuiskoulutustuki maksetaan aina perusosan suuruisena. Tällöin yrittäjän aikuiskoulutustuen perusteena olevaa ansiota ei ole. Etuuden perusteena pidetään yrittäjän aikuiskoulutustuessa aina 523,61 euroa/kk sekä ansaitussa että tulevan ajan eläkkeessä. Ansaittua eläkettä laskettaessa otetaan huomioon 65 % tästä etuusansiosta.
Jos AREK:n ansaintarekisteriin on ilmoitettu laskennallisia etuuspäiviä, joilta maksettu tuki peritään myöhemmin takaisin työuran ennenaikaisen päättymisen johdosta, aikuiskoulutustuen etuuspäiviä ei jälkikäteen tältä osin korjata.
Silloin, kun aikuiskoulutustukea maksetaan samanaikaisesti jonkin muun etuuden tai palkan kanssa, eläkettä karttuu näiltä osin päällekkäin palkasta tai etuudesta sekä aikuiskoulutustuesta.
Etuuden peruste on 3 100,00 euroa/kk. Koulutusaika kalenterivuoden aikana on 4 kuukautta eli 86 päivää (kuukaudessa 21,5 päivää). Etuusansio on tällöin
3 100,00 euroa/21,5 x 86 = 12 400,00 euroa.
Etuusansiosta otetaan huomioon 65 % ja karttuneen eläkkeen määrä kyseiseltä vuodelta on
0,65 x 12 400,00 euroa x 1,5 % /12 = 10,08 euroa/kk.