Voitto-osuus TEL-eläkepalkkaa

Asianumero 12106
Lausunnon antaja ETK
Lausunnon antopäivä 07.07.1999
Asiakirjan laji Lausunto

Tiivistelmä lausunnon sisällöstä

Oy:ssä on käytössä voitto-osuuskirjajärjestelmä. Voitto-osuuskirja myönnetään työntekijöille, joilla on useamman vuoden kestänyt työsuhde ja jotka ovat moitteettomasti ja motivoituneesti suorittaneet tehtävänsä. Yhtiö jakaa voitto-osuuskirjan haltijoille kerran vuodessa osuuden yrityksen vuosivoitosta. Jaettava voitto-osuus on suuruudeltaan 10 % yhtiön verotettavasta vuosivoitosta, kuitenkin korkeintaan 20 % vuoden nettovoitosta sen jälkeen kun maksetut verot on siitä vähennetty. Voitto-osuussumma jaetaan siihen oikeutettujen kesken siinä suhteessa kuin kukin on tilivuoden kuluessa saanut peruspalkkaa. Voitto-osuuden myöntämisestä ja maksamisesta päättää yhtiön hallitus, joka voi peruuttaa tai muuttaa voitto-osuuden myöntämisen tai maksamisen harkintansa mukaan.

ETK: Voitto-osuus on TEL 7 e §:n mukaista eläkkeen perusteena olevaa palkkaa.

Oy:n voitto-osuuskirjajärjestelmä on tilikausien yli jatkuva järjestelmä, jolla palkitaan moitteettomasti ja motivoituneesti työskennelleitä työntekijöitä. Kyseessä ei ole kertaluonteinen, yrityksen omistajien päättämä voitonjako henkilöstölle eikä voitto-osuuskirjajärjestelmän mukaan jaettava voitto-osuus myöskään täytä eläkepalkkaan kuulumattoman käteisen voittopalkkion edellytyksiä. Oy:n voitto-osuuskirjajärjestelmä on kannustejärjestelmä, jossa on ennalta sovittu ehdot täyttäville työntekijöille maksettavasta kannustepalkkion luonteisesta erästä. Se, että voitto-osuuden maksaminen on riippuvainen yrityksen vuosivoitosta ja että hallituksella on oikeus peruuttaa voitto-osuuden maksaminen, ei muuta erän kannustepalkkioluonnetta.

Lainkohdat

TEL 7 e §
TaEL 7 §